perjantai 11. elokuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Kustantaja: S&S, 2017
Alkuteos: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv, 2015
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 325

Joka hetki olemme yhä elossa oli minulle yksi tämän vuoden odotetuimmista uutuuksista. Aihe on varsin koskettava ja perustuu vieläpä tositapahtumiin. En ole pitkään aikaan innostunut kylläkään sen kummemmin minkäänlaisista traagisista mässäilysurkutteluista, mutta ei tämä sellainen ollutkaan. Ehkä pienten lasten vanhempana tarina tuntui poikkeavan paljon tulevan lähelle.

Kirja alkaa suoraan siitä hetkestä, kun Tom ja hänen raskaana oleva vaimonsa Karin ovat tulleet sairaalaan Karinin epäselvän heikon voinnin vuoksi. Mitään taustapohjustuksia ei tässä vaiheessa anneta ja mielestäni olikin mielenkiintoinen ratkaisu siirtyä suoraan "asiaan". Käy ilmi, että Karinin tilanne on varsin vakava ja vauva on leikattava ulos siitä huolimatta ettei raskaus ole vielä edes edennyt viimeisille viikoille. Sen kummemmin en halua tietenkään spoilata, mutta jo takakannessa sekä kirjan esittelyissa käykin jo ilmi, että Karin menehtyy ja heidän pieni tyttärensä jää henkiin.

Alkuosa, joka sijoittuu sairaalaan, on hirveän kiinnostava! Sairaalaelämän kuvaus on aina kiinnostavaa! Sivuhuomautuksena sanottakoon, että suhteellisen totuudenmukaisesti asiat olivat kirjassa, vain pari pienen pientä asiavirhettä bongasin (esimerkiksi sen, että sairaala-apulaiset eivät ruoki tai vaihda keskosvauvojen vaippoja vastasyntyneiden teho-osastolla - tosin tämä pieni moka saattoi olla suomennoksenkin). Minä ainakin tempauduin täysillä mukaan Karinin kriittisen tilanteen ja toisaalta myös Tomin vaikeuksien seuraamiseen. Tunnelma oli varsin uskottava ja kirjailija sai aivan hämmästyttävästi lähes kuin siirrettyä kirjan minäkertojan tunteen lukijalle. Esimerkiksi kun Tom pöpperöissä tullaan herättämään keskellä yötä hänen jo otettuaan sairaalasta annettu unilääke, on tilanne kuvattu hyvin todentuntuisesti niin että minulla oli itsellänikin sekava tunne ja aivan kuin olisin ollut tilanteessa läsnä. Toisaalta kirjaa leimaa kokonaisuudessaan tietynlainen vähäeleisyys ja vähätunteisuus. Kirja ei siis lainkaan ole kuvausta Suuresta Surusta ja Järjettömästä Tuskasta.

Tom Malmquist on runoilija ja se kyllä jossain määrin näkyy. Teksti on paikoittain tajunnanvirtamaista, puheenvuorot on ujutettu tekstiin sisään ilman sen kummempia välimerkkejä jne. Tarina on koskettava, uskottava, inhimillinen. Ja aivan hirveän surullinen, mutta onneksi myös toiveikaskin. Karinin kuoleman jälkeen ja Tomin kotiuduttua pienen Livia -tytön kanssa, kirja mielestäni aivan hienoisesti tylsistyi, mutta toki se on päivänselvääkin. Tomin elämä muuttui hektisestä sairaalaelämästä kotona selviytymiseen pienen vauvan kanssa. Uskottavuus säilyi loppuun asti hyvin, vaikka välillä mietin että kylläpä Livia on kerrassaan rauhallinen ja hyvin nukkuva vauva!

Kirja avartaa myös siinä, millaiseen byrokratian sotkuun ihminen voikin joutua keskellä järkyttävää tragediaa. Lapsen äiti menehtyy, mutta koska he eivät olleet isän kanssa avioliitossa niin isä ei automaattisesti ole isä. Ja kaikki perintöasiatkin vielä! Huh, tuntuipa kohtuuttomalta. Ja kirja kuvasi hienosti myös surun ylettymistä muuhun perheeseen ja sitä, kuinka yksin ihminen toisaalta on - ja sitten taas toisaalta sitä, kuinka vaikeimpina murheen aikoina läheisten tuki on hengenpelastavan tärkeää. 

Hieno, hieno kirja! Vaikka tosiaan loppua kohden se suurin hohto vaihtui jopa ajoittain siihen, että luin vähän hajamielisenä sivuja toisensa perään, suosittelen kovasti tätä koskettavaa kirjaa! 


★★★★


Muita arvioita: Järjellä ja tunteella, Kirjakaapin kummitus